Ankkurilahden Ratsastajat Ry
  • Etusivu
    • Tiedotteet
  • Seura
    • Liity jäseneksi
    • Hallitus 2025
    • Materiaalit
    • Rekisteriseloste
  • Toiminta
  • Kilpailut
  • Yhteystiedot
  • Galleria
  • Ankkurilahden Ratsutila Oy

Infoa alkuvuoden toiminnasta ja kilpailupäivistä

10/2/2019

 
Uusi hallitus on kokoontunut tammikuussa järjestäytymiskokoukseen ja helmikuussa vuoden toiseen kokoukseen. Tulevaa vuotta on katsottu kokonaisuutena eteenpäin. Vuoden aikana harjoitellaan jälleen kisaamista koulukisojen sekä estekisojen merkeissä. Päivämääriä kisoihin on päätetty kevään osalta, 14.4 järjestetään harjoituskoulukisat ja 26.5 harjoitusestekisat. Syksyn 2019 kilpailuista päivitetään infoa myöhemmin.

Heppakerhot käynnistelevät toimintaansa piakkoin. Tälle keväälle toivomme, että saamme tarjota kerhoja kaksin kappalein alkeis- ja jatkokurssin muodossa. Näistä ainakin jatkokurssi saadaan startattua 20. helmikuuta. Alkeiskurssi aloitetaan samaan aikaan, mikäli vähimmäisosallistujamäärä täyttyy.

Toiveissa ja suunnitelmissa olisi muun muassa lisätä talkoilijoiden osuutta kisapäivien edeltävissä valmisteluissa. Toivomme jäsenistöä tulemaan mukaan toimintaamme aktiivisesti, yhdessä tekemällä varmistamme toiminnan jatkuvuuden ja mielekkyyden.

Suomen ratsastajainliiton järjestämä helmikuun superviikonloppu lähestyy ja pyytäisimmekin tutustumaan tuleviin koulutuksiin oheisen linkin kautta https://www.ratsastus.fi/alueet/pohjois-suomi/. Koulutusten joukosta löytyy mm. kilpailusääntökoulutus, joka on suunnattu kilpailijoille, kilpailijoiden huoltajille, kisojen vapaaehtoisille ja muille kiinnostuneille. Seura kannustaa jäseniään osallistumaan koulutukseen.

Comments are closed.
Powered by Create your own unique website with customizable templates.