KILPAILIJAN OHJEET Ankkurilahden Ratsastajat 2023
ENNEN KISOJA:
Huomioi, että kilpailut järjestää seura, joten kisoihin liittyvät tiedustelut ja peruutukset ja maksut suoritetaan seuralle kilpailukutsussa olevien tietojen avulla. Talli vastaa vain hevosten jakamisesta kisoihin.
Tutustu huolella kilpailukutsuun. Siinä on tärkeää tietoa mm. luokista, säännöistä ja maksuista.
Suorita ilmottautuminen ja maksut ajoissa
Varmista, että olet seuran jäsen (omissa tallikisoissa riittää myös Greencard).
Opetttele koulukisoissa vaadittava kouluratsastusohjelma. Ohjelmat löytyvät netistä.
TALLILLA:
Talli on suljettu ennen kisoja, joten sinne voi saapua aikaisintaan puoli tuntia ennen ensimmäistä veryttelyryhmää.
Tarkista oma veryttely- ja lähtöaikasi lähtölistasta. Huomioi, että muutoksia saattaa tulla kisojen alkamiseen asti. Tiedot päivitetään seuran nettisivuille.
Muista, että aikataulut ovat vain arvioita ja saattavat muuttua paljonkin. Seuraa tilannetta koko ajan.
Tarkista, että sinulla on asianmukaiset varusteet mm. kypärä ja oikeanmittainen raippa. Estekisoissa raipan enimmäismitta on 75 cm ja koulukisoissa 120 cm. Isommissa koulukisoissa raippaa saa käyttää vain veryttelyssä, ei suorituksen aikana.
Tarkista, että hevosesi on oikein satuloitu ja suitsittu.
Opettele esterata ratapiirroksesta (Osassa kisoja se julkaistaan etukäteen, näin on myös oman seuran kisoissa. Perinteinen tapa kuitenkin on, että radan pääsee opettelemaan vasta kisapäivänä kisapaikalla).
Jos hevosesi saattaa potkia muita hevosia, sille tulee laittaa häntään punainen nauha. Näin muut tietävät varoa sitä. Väistä myös itsekin kaukaa omalla ratsullasi, jos näet jollain hännässä punaisen nauhan.
Estekisoissa pääset tutustumaan rataan. Keskity tutustumiseen huolella. Esteissä on numerot ja hyppysuunta on merkitty lipuin, joista valkoinen on vasemmalla ja punainen oikealla. Tarkista lähtö- ja maalilinjan paikat. Sääntöjen mukaan rataan tutustutaan kilpailuasussa.
Muista, että este- tai kouluradalle saa mennä vain omalla vuorolla tai rataan tutustumisen aikana tai tietysti jos olet talkootehtävässä esim. liputtamassa.
VERYTTELYSSÄ:
Estekisojen veryttelyssä on tärkeää ilmoittaa kuuluvalla äänellä, että aiot hypätä esteen, joko huutamalla este tai jos esteitä on useampia, voit huutaa esteen mallin esim. ristikko, pysty tai okseri. Huomioi, että verryttelyesteet on myös merkitty hyppysuuntalipuin eli älä hyppää esteitä väärästä suunnasta.
Estekisojen veryttelyssä pidetään ura vapaana laukkaajille, joten jos päätät kävellä, tee se uran sisäpuolella. Veryttelyssä on kaikilla sama suunta. Verryttelyvalvoja ilmoittaa, kun suuntaa saa vaihtaa.
Jos estekisoissa on ryhmäveryttely, voit käydä näyttämässä hevosellesi esteitä, joiden arvelet olevan sille haastavia. Esim. jos esteessä on erikoisia johteita, portteja tai kukka-asetelmia. Yleensä valmistautuva ratsukko saa odottaa radalla ennen omaa suoritustaan. Tämä odotusaika kannattaa myös hyödyntää haastavien esteiden näyttämiseen.
SUORITUS:
Koulukisoissa kannattaa mennä radalle heti kun edellinen on poistunut ja ratsastaa tuomaripäätyyn näyttämään hevoselle tuomaripöytää. Tuomari kirjoittaa yleensä vielä edellisen ratsukon arvostelua, joten ehdit hyvin ottaa myös vähän ravia tai jopa laukkaa.
Vaikka ohjelmassa lukisi harjoitusravia, voit silti keventää. Voit myös keventää vain osan radasta, kuitenkin niin, että kevennät vähintään aina yhden arvostelukohdan.
Koulukisoissa ei saa käyttää ääniapuja. Yksittäisistä maiskautuksista ei kuitenkaan rangaista.
Koulukisoissa tuomari antaa luvan suorituksen aloittamiseen puhaltamalla pilliin. Voit vielä tämänkin jälkeen suunnitella rauhassa mistä suunnasta sinun on paras aloittaa suorituksesi. Älä tee volttia ennen kuin ratsastat pituushalkaisijalle aloituksessa. Isommissa kisoissa tämä katsotaan virheeksi. Pituushalkaisijalle tulee ratsastaa kulman kautta uraa pitkin ja kääntyä sinne lyhyen sivun keskeltä.
Kouluohjeman osoittamassa kohdassa pysäytä hevosesi ja tervehdi tuomaria laskemalla käsi alas sivulle ohjat toisessa kädessä (huom. on myös joitain ohjelmia, joissa ei ole alkutervehdystä). Tuomari toivottaa sinut tervetulleeksi. Tämän jälkeen kokoa ohjat rauhassa ja aloita suoritus. Sama toistuu ohjelman lopussa. Tämän jälkeen voit ratsastaa pitkin ohjin pois radalta. Huom. joissain kouluohjelmissa myös poistuminen arvostellaan, joten opettele ohjelma huolellisesti.
Estekisoissa muista tervehtiä tuomaria kättä nostamalla. Joissain kisoissa tuomari on tuomaritornissa, joten silloin nosta kättä niin, että se nähdään tornissa. Tuomari antaa lähtömerkin pillillä. Tällöin liputtaja nostaa lähtölipun ylös. Tässä vaiheessa voit vielä rauhassa hakea vauhtia kenttää kiertämällä. Ole kuitenkin tarkkana ettet ylitä lähtölinjaa vahingossa jo tässä vaiheessa. Ole myös tarkkana, ettet aloita suoritusta ennen lähtömerkkiä.
Muista että esim.voltit tai peruuttaminen aiheuttavat virhepisteitä.
Jos hevonen kieltää esteelle, ota rauhassa riittävän pitkä uusi lähestyminen.
Muista ratsastaa viimeisen esteen jälkeen maalilinjan yli.
Muista, että aina on lupa myös keskeyttää, jos suoritus ei tunnu onnistuvan. Keskeyttäminen tapahtuu nostamalla käsi ylös.
Jos sinut hylätään, tuomari puhaltaa kahdesti pilliin. Tämän jälkeen saat hypätä vielä yhden esteen. Este voi olla mikä tahansa rataan kuuluva este (ei sarjaeste). Omissa kisoissa saatat saada luvan jatkaa suoritusta.
Jos sinut hylätään, niin muista että hylkäämisen jälkeen ei saa enää käyttää raippaa.
Suorituksen aikana saa ja kannattaa hymyillä.
SUORITUKSEN JÄLKEEN:
Koulukisoissa muista noutaa pöytäkirjasi kun luokka päättyy.
Palkintojenjakoon osallistutaan aina täydessä ratsastusasussa.
TALKOOLAISEN OHJEET
PUOMIEN NOSTAJA
Nosta pudonneet puomit mahdollisimman nopeasti suorituksen jälkeen, ellei radalla ole este joka hypätään toistamiseen. Nosta tällöin puomi välittömästi suoritusta kuitenkaan häiritsemättä. Jos turvakannattimen ruuvi menee poikki, hae tilalle uusi kannatin.
LIPUTTAJA
Radassa voi olla kaksi vaihetta, joten liputtajia voidaan tarvita 1-4 (1. vaiheen lähtö, 1. vaiheen maali, 2. vaiheen lähtö, 2. vaiheen maali). Sama linja voi kuitenkin olla vaikkapa 1. vaiheen maali ja 2.vaiheen lähtölinja.
Ennen luokan alkua kuuluttaja/tuomari voi pyytää koeliputuksen, jossa tarkastetaan että kaikki liputtajat tietävät tehtävänsä
Liputtaa seisoo ratamestarin näyttämässä paikassa ja nostaa lähtölipun, kun tuomari antaa lähtömerkin.
Liputtaja laskee lipun napakasti kun ratsastaja ylittää linjan. Liputtajaa ei vaihdeta luokan aikana, jotta liputus olisi mahdollisimman tasavertaista ratsukoiden kesken.
Maalilinjan liputtaja nostaa lipun ylös hyvissä ajoin kun ratsukko on lähestymässä viimeistä estettä ja laskee lipun napakasti kun hevonen ylittää maalilinjan.
AJANOTTAJA
Ajanottajat ottavat ajan liputtajia ja tuomarin käskyjä seuraten. Tuomari käyttää ilmaisuja ”ratsukko on aikeissa lähteä”, tällöin kellottajat ovat valmiina ja ”aika”, jolloin ajanotto käynnistyy. Ja radan lähestyessä loppua ”ratsukko lähestyy maalia” ja sitten ”aika”, jolloin ajanotto päättyy.
Ajanottajia on aina kaksi eli ns. ykköskello ja kakkoskello. Jos sovitun ykköskellon kellotus epäonnistuu, tarkistetaan aika kakkoskellon kellosta.
Jos radassa on kaksi vaihetta, on molemmissa vaiheissa omat ykkös- ja kakkoskellot.
Jos ratsukon suoritus keskeytyy esim. esteen hajoamisen vuoksi, tuomari saattaa sanoa kesken radan ”aika seis”, jolloin ajanotto keskeytetään esteen korjaamisen ajaksi. Tämän vuoksi kellottajien tulee olla koko ajan tarkkaavaisena. Kun este on korjattu, tuomari sanoo taas ”aika alkaa nyt” ja ajanotto käynnistetään.
Radan jälkeen kelloja ei saa nollata ennen kuin ajat on saatu ylös.
LÄHETTI
Lähettejä tarvitaan lähinnä koulukilpailuissa. Lähetti hakee jokaisen suorituksen jälkeen arvostelupaperin tuomarilta ja toimittaa sen tulospalveluun.Lähetti pitää paperin itsellään toimittamisen ajan, eikä näytä sitä kenellekkään matkan varrella, eikä jää lukemaan sitä. Pisteitäkään ei saa kertoa ulkopuolisille